perjantai 16. lokakuuta 2015

Eteisremonttia

Viime kesän ollessa sateinen, kävin mökillä sisähommien kimppuun. Ennen juhannusta maalasin yötöinä lastenhuoneen (siitä lisää myöhemmin) ja eräänä heinäkuun sadepäivänä aloin raivata mökin kaaosmaista eteistilaa.
Eteinen toimi alunperin keittiönä,1950-luvulla, rakennuksen ollessa ensimmäisessä vaiheessa (päädyn makuuhuoneet puuttuivat). Myöhemmin kun rakennusta jatkettiin, muuttui pieni keittokomero eteiseksi, koska siitä on uloskäynti talon taakse. Vuosien myötä uloskäynti suljettiin, naulakkoon kertyi kaikenlaista palttoota ja naulakon alle rojua. Eteistä hallitsi myös korkea kaappi, jonne kyllä mahtui tavaraa, liikaakin, joten sitä ei siivottu tarpeeksi usein ja hiiret käyttivät sitä mielellään myös kotinaan.
Eteinen oli siis ahdas ja tunkkainen.




Purimme ison kaapin ja raivasimme kaikki tavarat pois. Rojun alta paljastui kaikenlaista jännittävää. Hiiret olivat nakertaneet kaapin taakse oman ulko-oven. Lattiassa on myös kahvallinen luukku, jota äitini mukaan käytettiin joskus jääkaappina (talon alla oli kesäisin viileämpää kuin sisällä). Myös ihmeellisiä tavaroita löytyi kaapin perukoilta (esimerkiksi vappukoristeita 60-luvulta). Mitä enemmän tavaraa lähti, sitä kauniimmilta riisutut esineet alkoivat näyttää. 
Lopulta jäljelle jäi vain seinät ja lattia...

 

Fiilistelin tyhjää huonetta muutaman päivän ja leikittelin kirjavan seinän kanssa. asettelin esineitä ja ihmisiä huoneeseen ja valokuvasin. Seinäpinta oli mielestäni todella makea ja hetken jo harkitsin jättäväni sen tuollaiseksi. Käytäntö ja järki kuitenkin voittivat ja valkoinen maali puhdisti pian seinän.


Päätin että remontin budjetti on periaatteessa 0 euroa, vanhalla ja käytetyllä on pärjättävä. Valkoista maalia ostin kuitenkin muutaman litran seiniä varten, naulakko löytyi kierrätyskeskuksesta 3 eurolla ja naulakkoa varten jouduin ostamaan myös pienen purkin petroolin sinistä maalia. Myös lamppua varten ostin uuden sähköjohdon Claes Ohlssonilta. Kaikki muu löytyi mökiltä: valkoiset hyllylevyt, isoäidin vanha ovaali peili, eriväriset naulakkokoukut (olin ostanut vuosia sitten "jotain kivaa tilaa varten"), vanha tikkataulu muistilappuja varten, lipasto (joka toimii kenkäkaappina), 50-luvun valaisin (jonka putsasin pölyn ja tahrojen peitosta)  sekä seinälle kehystetyt akvarellimaalaukset (omaa tuotantoa). Oven eteen ompelin Kakara-kankaasta verhon. Kangas muistuttaa yritykseni Taidelippaan toiminta-ajoista ja yhdestä mukavasta yhteistyöstä.




 Tykkään eteistilasta nyt tosi paljon!

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Taivaan reunalla

Syysloman aamut ovat olleet koko viikon satumaisen kauniita.


Toissa aamuna menin juomaan aamukahvin kaikessa rauhassa laiturille. Aurinko oli noussut ja pilviä seilasi taivaalla. Minulla oli tarpeeksi päälläni, joten istuin aika pitkän tovin laiturin reunalla veteen tuijotellen. 


 Vesi oli peilityyni ja yhtäkkiä koin aivan uskomattoman voimakkaan tunteen. En istunutkaan enää veden äärellä laiturilla, vaan taivaan reunalla. Tämä avaruudellinen tunne oli niin voimakas että jouduin tarraamaan kiinni laiturin reunasta, etten olisi lähtenyt lentoon taivaaseen (= tippunut veteen). No, kyse ei ollut mistään hengellisestä kokemuksesta, vaan aivan aidosta aistiharhasta. Näköharha oli kyllä niin huikea, etten vastaavaa ole kokenut edes 3D-elokuvissa. Voin vain kuvitella miltä entisajan ihmisestä on tuntunut peilityyneen veteen tuijotellessa, silloin ennen 3D-lasien keksimistä.



sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Rinkka olohuoneessa

Olen lukenut aikoinaan että jossain perheessä saattaa asua virtahepo olohuoneessa. Meillä se oli parin kuukauden ajan rinkka. Se asui keskellä olohuonetta, terassin oven edessä. 35 kg:n rinkka jota ei jaksanut siirtää, nostaa, saati potkaista tieltä pois. Imurointikin suoritettiin sen ympäriltä. Terassille ei ollut mitään asiaa, tai no, ryömimällä rinkan yli. Varashälyttimenä se oli kyllä loistava. Kukaan ei olisi päässyt hiljaa sisään terassin puolelta.


Rinkka muistutti hiljaisella olemassaolollaan meitä perheenjäseniä miehen/isän tulevasta kiipeilyreissusta. Rinkkaan pakattiin hyvissä ajoin kaikki varusteet. Välillä se purettiin, pakattiin uudelleen, kokeiltiin tai kaikki varusteet leviteltiin olohuoneeseen. Etelä-Amerikan kuuden viikon kiipeilyyn tarvitaan aika paljon varusteita, varsinkin kun lämpötila tulee olemaan helteestä pakkaseen.

Nyt olemme asuneet olohuoneessa viikon ilman rinkkaa ja miestä/isää. Terassin oven seutu on näyttänyt kovin tyhjältä. Meillä ei enää ole rinkkaa jonka yli kiipeillä mutta miehellä/isällä on kaksi vuorta kiivettävänä. Ja mikä voisi olla hienompaa kuin pitkäaikaisen haaveen toteutuminen! Olemme täällä kotona siitä hyvin onnellisia.

Vuoret, ne korkeatkin, on tehty kiivettäviksi ja unelmat toteutettavaksi! Retkikunnan valmistautumista ja etenemistä voi seurata blogista.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Vihreä joulu

Tämä joulu oli hyvinkin vihreä (ja pimeä). Vietimme sitä mökillä, sateen ja tuulen vieraina. Kuitenkin sisällä lämpimässä, kynttilöiden ympäröimänä. Kaikki sateettomat hetket olimme ulkona puutarhassa, metsässä, uimarannalla. Kuulostaa kesäiseltä?



Omassa lähimetsässä oli kaatunut isoja puita. Majapaikan vieressä maassa kaatuneena törrötti jättikokoinen kuusi juuret pystyssä. Sammaleiden alta paljastui muistoja menneiden vuosikymmenien majan takkamuurauksista (muutama tiiliskivi). Onneksi Äiti-puu voi hyvin, veimme sille muutaman joulukoristeen.


 Jouluruoaksi uskalsimme vihdoinkin valita vain sellaista mistä oikeasti pidämme. Ainoa perinteinen ruoka pöydässä oli rosolli (minun valintani) ja se oli ainoa ruokalaji jota jouduin heittämään pois pyhien jälkeen. Jääköön siis sekin pois listasta ensi jouluna. Perheeseen kehittyi oma jouluperinne: joulusushit.



Tänä vuonna istuttelin jouluistutuksia lahjoiksi. Niitä oli mukava puuhastella vihreällä pihalla yhtenä aurinkoisena päivänä ennen sateita. Vanhat peltirasiat, kahvipannut, vadit ym. saivat uuden käyttötarkoituksen.


tiistai 19. helmikuuta 2013

Väriläiskiä hidastetussa maailmassa

Tähän aikaan vuodesta alan aina etsiä merkkejä keväästä. Jotain väriläiskiä valkoisuuden keskellä.








Värit toimivat hyvin lupauksina tulevasta. Aamupäivällä ilmestyi yllättävä väriläiskä pihalle. Sisältä menivät ensin sähköt ja sitten oranssi-sininen väriläiskä alkoi liikkua yläpihallamme. Säntäilimme ihmetellen ikkunasta toiseen kunnes muistimme että kyseessä olikin "vain" Fortumin mies joka oli tullut asentamaan älyboksia ruostuneeseen sähkökaappiin.

Valokin toimisi hyvin kevään herättäjänä mutta sitä ei ole koko viikkoon näkynyt. Eilen pilkahti pari kertaa mutta katosi jälleen lumisateen taakse.

Vietämme talvilomaviikkoa mökillä. Päivät soljuvat aamusta iltaan melko hitaalla tempolla. Itsestäänselvät askareet kuten tiskaus, ruoanlaitto tai vaikka vessassakäynti vaativat  aikaa ja energiaa. Niitä ei tehdä tuosta vaan puolihuolimattomasti vaan ajatuksen kanssa suunnitellusti. Kun kaikki hidastuu jää aikaa ajatuksille. Kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia tupsahtelee päähän. Uniakin täällä näkee enemmän.

Jospa saisin tämän blogin (taas kerran) herätettyä henkiin.. ehkä tämä akkujenlataus täällä hitaassa maailmassa auttaa asiaa!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Pullopostia

Vietimme viikon mummin ja vaarin luona Saimaan rannalla. Kerroin lapsille kuinka heidän isosiskonsa oli löytänyt pullopostin kaislikosta lähes kymmenen vuotta sitten. Postin oli lähettänyt joku toinen pikkutyttö Saimaan rannalta. Kirjeessä oli muistaakseni osoitekin ja vastasimme siihen. Mitään sen pidempää kirjeenvaihtoa ei kuitenkaan syntynyt. Lapset innostuivat tarinasta ja halusivat heti tehdä omat pullopostit. Niinpä ryhdyimme tuumasta toimeen...


Olin onneksi ottanut kassillisen taidevälineitä mukaan omaa keskeneräistä kollaasikirjaani varten (siitä ehkä lisää myöhemmin). Annoin välineet lapsille käyttöön. Tukeva A4-kokoinen akvarellipaperi sopi hyvin tarkoitukseen, paperi kestää hyvin kosteutta. Teksti kirjoitettiin permanent-tussilla ja taustat väritettiin Derwentin Inktense-liiduilla jotka levittyvät akvarellimaisesti siveltimellä mutta ovat kuivuttuaan vedenkestävät. Muutama kiiltokuva ja tarrakin liimattiin.












Koulun vasta syksyllä aloittavalle kuopukselle kirjeen kirjoittaminen oli kunniakysymys ja hän selvisikin melkein kokonaan ilman apua. Kirjeen sisältö oli myös täysin itse tehty. Isän sähköposti lisättiin kirjeen loppuun jotta kuulisimme mahdollisista postin löytäjistä. Ja päivämäärä tietysti.


Sitten sateen loputtua posteja viemään vaarin veneellä kauas ulapalle. Postikonttorina toimi Liittokivi (luoto), kuten vaari sanoi.


Tämän postin lähetys ei tapahtunutkaan aivan napinpainalluksella. Se vaatia aika paljon vaivaa ja aikaa. Aika hauska kontrasti nykytekniikalle. Nyt jännittyneenä odotamme mahdollista vastausta, jos sellaista tulee?

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Pujottelua


Lasten Aurinkojuhlien innoittamana keräsin mökin ruusupuskista viimeiset aukeamattomat nuput. Ostin kaupasta erivärisiä papuja joita liotin yön yli. Nämä materiaalit ja pellavalankaa otin mukaan Vihdin Käy kylässä -päivään, jossa pidin korupajaa. Valmiit helmet ja korumateriaalit kuitenkin veivät voiton näistä luonnonkorumateriaaleista ja suurin osa ruusunnupuista ja pavuista jäi käyttämättä. En raaskinut heittää hartaudella keräämiäni ruusunnuppuja pois vaan kasasin sekä nuput että pavut koriin ja otin mukaan mökille.

Sunnuntai iltana jalkapallon loppuottelun alkamista odotellessa aloimme pujotella jo itäneitä papuja ja vähän nuukahtaneita kukannuppuja. Tunnelma oli mainio (siitä ohessa pieni videoleike). Poika kysyi mitä näistä tulee? En ollut ajatellut asiaa sen enempää ja heitin että vaikka "linnuille syötäviä koristeita". Siitä 6-vuotias innostui ja kävi keräämässä kuolleita kärpäsiä jotka myös pujotettiin naruun. "Linnut tykkäävät hyönteisistä", totesi hän tohkeissaan. Langat ripustettiin kuistin päähän missä voidaan seurata mitä niille tapahtuu.